Iiriksen stressi ei ottanut hellittääkseen, ja nyt siihen alkoi jo sekoittua pientä kiukkuakin.
Miksi kaikkien, jotka olivat talonrakennusprojektissa jollain tapaa mukana, piti olla joko Antonin tai tämän isän tuttuja? Tokihan tässä päästiin halvemmalla kuin avaimet käteen -periaatteella, mutta Iiristä kiukutti tunne siitä, että tuttuutta käytettiin hyväksi ja että tämä näkyi aikataulujen venymisenä.
Tunsihan Iiriskin muutamia, ja yhden tapaamista hän jopa odotti. Sähköistys oli ostettu Insinööritoimisto Pylvänäiseltä (jonka omisti Antonin luokkakaveri), mutta sähkötöiden valvojaksi oli tulossa Maisa, jonka Iiris muisti koulusta paria luokkaa ylempää.
Sähköinsinööri Maisa oli pelätty hahmo rakennustyömailla. Hänen pätevyyttään alalla kukaan ei asettanut kyseenalaiseksi, ja hän kykeni pitämään näsäviisaimmatkin asentajat kurissa ja nuhteessa.
Iiris vietti hetken kietoutuneena lämpimiin muistoihin kouluajoilta, sitten hän havahtui haaveilustaan ja vilkaisi ulos liikkeen ikkunasta. Hän näki tutun hahmon lähestyvän painava laukku olalla.
