Iiriksellä on stressi…

Taloprojekti eteni vaihtelevalla vauhdilla, ja Iiris teki pitkiä työpäiviä Faabelissa jouluun valmistautuen. Anton oli laivalla, eikä häneen saanut yhteyttä kuin satunnaisesti. Iiris oli väsynyt, ja häntä pelotti tehdä rakennusprojektiin liittyviä päätöksiä yksin. Eihän tässä mikään auttanut, Anton saisi tyytyä hänen makuunsa ja arvostelukykyynsä! Mutta kun timpuri Nikander kävi ärisemässä eteisen portaikkoon ja väliseiniin toivotuista muutoksista, Iiriksestä alkoi tuntua, että liika on liikaa…

Toistaiseksi mutkikkaimmat tehtävät tässä taloprojektissa ovat liittyneet lattioihin ja eteisen portaikkoon. Lattiat ja alakerran katto päätettiin päällystää Biltema-tikuilla, ja portaikko tuli kootuksi hieman toiseen tapaan, kuin valmistaja lienee tarkoittanut. Petsaukset, maalaukset ja lakkaukset kuivumisineen ja hiontoineen ovat vieneet ylimääräistä aikaa.

Nyt lattiat ja portaikko alkavat olla kohtuullisessa kunnossa, ja tänään päästään kurssilla sahamaan väliseiniä ja lattioita mittoihinsa ja tekemään niihin tarvittavia syvennyksiä ja aukkoja. Ehkä tässä vihdoin saadaan aikaiseksi jotain vähän konkreettisempaa, niin että tämä projekti todella tuntuisi etenevän…

Portaikko hahmottuu

Kuten aiemmin taisi tulla mainituksi, ensimmäinen yritelmä alakerran lautalattiaksi ei ollut täysin tyydyttävä. Syynä oli lähinnä se, ettei Biltema-tikkujen limitys näyttänyt oikein luontevalta, ja lisäksi niiden väliin jäi turhan suuria rakoja. Päätettiin sitten, että tehdään siitä alakerran (valkoiseksi maalattu lauta-)katto, tehdään levyn kääntöpuolelle yläkerran lattia samoista tikuista, ja tehdään alakerran “tammilautainen” lattia kokonaan uusiksi. Nyt alkaa olla valmista!

Alakerran katto

Yläkerran lattia

Alakerran lattiaan tuli siis tammipetsi ja kaksi lakkakerrosta. Parhaaksi työvälineeksi (lakkauksessa ja maalauksessa) osoittautui n. 4 cm läpimittainen vaahtomuovitela. Petsi siveltiin tietenkin pensselillä.

Alakerran lattia (vihdoin)

Lattiat jätetään yhtenäisiksi, talon päästä päähän ulottuviksi levyiksi, jotka lepäävät väliseinien päällä. Arvelemme tämän olevan helpompi ja lujempi ratkaisu kuin huonekohtaisten lattianpalojen ripustaminen ulko- ja väliseiniin. Lisäksi on mukavampaa, kun laudoitus pysyy yhtenäisenä paikoissa, joissa on vain oviaukko ilman ovea (kuten esim. yläkerran aulan ja työhuoneen kohdalla).

This entry was posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi, Rakentaminen. Bookmark the permalink.

4 Responses to Iiriksellä on stressi…

  1. Johanna says:

    Vautsi, noista rappusistahan tulee hyvännäköiset! Ja lattia on kyllä livenä nähtynä tosi upea, kyllä kannatti tehdä uusiksi.

  2. Irmeli says:

    Voi Iiris parka, toivottavasti stressi helpottaa ja projekti taas etenee jouhevasti:). Portaat näyttävät todella upeilta, niin kodikkaan oloiset.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Practice your math! :) / Harjoittele matikkaa! :) * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.