Uusia työvaiheita

Alkaahan se vähitellen hahmottua! Palasia kannattaa välillä sovitella yhteen, jotta hoksaa “ajoissa” mahdolliset ajatusvirheet mitoituksessa ja saa samalla vähän tyydytystä siitä, että näkee vähän konkreettisempaakin lopputulosta kuin pelkän palikkakasan…

Talohan siitä taitaa tulla

Väliseinien vaakasuorien leikkausten päällä tulee siis aikanaan lepäämään yläkerran lattia.

Ulkoseinien maalausvaihekin alkaa vääjäämättä lähestyä. Tässä on seiniin vedetty tartuntapohjamaaliksi Otexia. Ulkopintoihin tulee Cellon Wintexiä, mutta minkä väristä, eipä kerrota vielä… :-)

Sisäseinät tapetoidaan suurelta osin, mutta mitä ei tapetoida, siihen tulee Otex + valkoinen Helmi-maali (sama, jolla on jo maalattu esim. portaikko).

Takaseinä ja päädyt pohjamaalaittuna

Yläkerran lattiassa ja alakerran katossa on siis laudoitus; levy ulottuu yhtenäisenä talon päästä päähän. Portaikkoa varten levyyn pitäisi sahata L:n muotoinen aukko. Tähän kappaleeseen on jo mennyt muutama työtunti, joten täytyypä toivoa, että alla kaavailtu sahaus onnistuu ensimmäisellä kerralla! Toista kertaa ei tule…

Ja eikun sahailemaan

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi, Rakentaminen | Leave a comment

Makuuhuoneen väliseinä taisi mennä uusiksi…

Ollaanpas varovaisia sen MDF-levyn kanssa.

Painavaa tavaraa ja tuhdin tuntuista, mutta kaikella on rajansa. Olimme lähdössä nukkekotikurssilta, ja sylissä oli iso pino levynpaloja, ts. mittoihin sahattuja seiniä matkalla kotiin maalattavaksi. Tietysti sieltä jostain välistä luiskahti yksi pala maahan, ja valmista tuli:

Ei tule liimaamalla kalua

Eihän niitä levyn paloja tietysti koskaan kannata tahallaan pudotella maahan vain kokeillakseen kestävyyttä, mutta erityisen varovainen kannattaa olla, jos kapeimmat paikat alkavat olla 20 mm tai alle. Tässä oli kyseessä 10 mm:n levy, ohuempien kanssa saa tietysti olla vielä varovaisempi!

Mukavaa tietysti, ettei hajonnut pala ollut kumpikaan näistä:

Saisipa nämä pysymään ehjinä loppuun saakka...

Ehkä tästä jotain opittiin. Toivottavasti varovaisuutta, mutta luultavasti myös se, että “helposti työstettävä” pitäisi ymmärtää lukea “hauras”.

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi, Rakentaminen | Leave a comment

Postikortti Panamasta

Iiris on ollut huolissaan – Antonista ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään (laivat ovat aina välillä puhelinyhteyksien ulottumattomissa). Tänään Iiris sai postikortin. Antonin laiva on joutunut telakalle Panaman kanavalle eikä ole tietoa, kauanko siellä joudutaan olemaan. Ei ole varmuutta, pääseekö Anton edes jouluksi kotiin.

Iiris on hankkinut jo aika paljon huonekaluja ja on onneksi saanut vanhemmiltaan luvan säilyttää niitä vanhassa huoneessaan nuoruudenkodissaan.

Pääseekö Anton jouluksi kotiin?

Maatuska-nukke ei ole ihan nukkekotikokoa (korkeus 30 cm)

Tarkoitukseni oli tilata Pienestä Nukkekotikaupasta miesnukke. Kaupasta tuli alkuviikosta viesti, että he ovat lopettamassa. Kun illalla menin tekemään tilausta, ei sitä aikomaani nukkea enää ollutkaan siellä. Samaa nukkea en ole toistaiseksi nähnyt Suomen nukkekotikaupoissa – täytynee etsiä ulkomaisista kaupoista.

Olen ahkeroinut nukkekotikurssilla. Valmiina on nyt sohva, tv-taso, sänky, yöpöydät, keittiön pöytä (joka ei ole oikeastin noin vino, mitä kuva antaa ymmärtää), pyyheliinateline keittiöön, kenkäteline ja naulakko eteiseen (naulakosta puuttuu koukut). Nukkekotikurssia on kaksi kertaa jäljellä – vielä ehtii jotakin väsätä.

Posted in Dollhouse class, Huonekalut, Nukkekotikurssi | Leave a comment

Pitsaa ja eineksiä…

Nukkekotityömaalla on joskus tämänkin näköistä.

Monta puuhaa menossa lähes samanaikaisesti, eikä pöytää jaksa aina session päätteeksi tyhjentää. Eipä ihme, jos kulinaariset aktiviteetit jäävät vähemmälle; eineksiä kuluu, ja onpa pizzeriassakin käyty :-)

Vielä näkyy vähän pöytää...

Posted in Askartelu | Leave a comment

Liimapuuta

Biltema-tikkujen monikäyttöisyys ei lakkaa hämmästyttämästä. Hyvän mittatarkkuutensa ansiosta niistä on helppo liimata kokoon erilaisia nippuja, joita voi sitten hioa ja vuolla mieleisekseen.

Kuvassa oleva palkki on liimattu (hieman ohennetulla EriKeeperillä) viidestä tikusta, sivut on tasoitettu nauhahiomakoneella. On muuten aika luja!

Palkki tulee aikanaan kannattamaan Iiriksen ja Antonin talon yläkerran lattiaa portaikon mutkassa. Lattiaan sahataan L:n muotoinen aukko, jonka kulma tuntui kaipaavan tukipalkkia.

Liimapuupalkki 15x15 mm

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi, Rakentaminen | Leave a comment

Iiriksellä on stressi…

Taloprojekti eteni vaihtelevalla vauhdilla, ja Iiris teki pitkiä työpäiviä Faabelissa jouluun valmistautuen. Anton oli laivalla, eikä häneen saanut yhteyttä kuin satunnaisesti. Iiris oli väsynyt, ja häntä pelotti tehdä rakennusprojektiin liittyviä päätöksiä yksin. Eihän tässä mikään auttanut, Anton saisi tyytyä hänen makuunsa ja arvostelukykyynsä! Mutta kun timpuri Nikander kävi ärisemässä eteisen portaikkoon ja väliseiniin toivotuista muutoksista, Iiriksestä alkoi tuntua, että liika on liikaa…

Toistaiseksi mutkikkaimmat tehtävät tässä taloprojektissa ovat liittyneet lattioihin ja eteisen portaikkoon. Lattiat ja alakerran katto päätettiin päällystää Biltema-tikuilla, ja portaikko tuli kootuksi hieman toiseen tapaan, kuin valmistaja lienee tarkoittanut. Petsaukset, maalaukset ja lakkaukset kuivumisineen ja hiontoineen ovat vieneet ylimääräistä aikaa.

Nyt lattiat ja portaikko alkavat olla kohtuullisessa kunnossa, ja tänään päästään kurssilla sahamaan väliseiniä ja lattioita mittoihinsa ja tekemään niihin tarvittavia syvennyksiä ja aukkoja. Ehkä tässä vihdoin saadaan aikaiseksi jotain vähän konkreettisempaa, niin että tämä projekti todella tuntuisi etenevän…

Portaikko hahmottuu

Kuten aiemmin taisi tulla mainituksi, ensimmäinen yritelmä alakerran lautalattiaksi ei ollut täysin tyydyttävä. Syynä oli lähinnä se, ettei Biltema-tikkujen limitys näyttänyt oikein luontevalta, ja lisäksi niiden väliin jäi turhan suuria rakoja. Päätettiin sitten, että tehdään siitä alakerran (valkoiseksi maalattu lauta-)katto, tehdään levyn kääntöpuolelle yläkerran lattia samoista tikuista, ja tehdään alakerran “tammilautainen” lattia kokonaan uusiksi. Nyt alkaa olla valmista!

Alakerran katto

Yläkerran lattia

Alakerran lattiaan tuli siis tammipetsi ja kaksi lakkakerrosta. Parhaaksi työvälineeksi (lakkauksessa ja maalauksessa) osoittautui n. 4 cm läpimittainen vaahtomuovitela. Petsi siveltiin tietenkin pensselillä.

Alakerran lattia (vihdoin)

Lattiat jätetään yhtenäisiksi, talon päästä päähän ulottuviksi levyiksi, jotka lepäävät väliseinien päällä. Arvelemme tämän olevan helpompi ja lujempi ratkaisu kuin huonekohtaisten lattianpalojen ripustaminen ulko- ja väliseiniin. Lisäksi on mukavampaa, kun laudoitus pysyy yhtenäisenä paikoissa, joissa on vain oviaukko ilman ovea (kuten esim. yläkerran aulan ja työhuoneen kohdalla).

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi, Rakentaminen | 4 Comments

Miu, minun sohvani

Verhoilijalla on ollut vähän vaikeuksia sohvan istuintyynyjen verhoilun kanssa. Voi olla, että Iiris tekee vielä reklamaation ja sohvatyynyt menevät uusiksi. Nyt kuitenkin Hilla on ominut sohvan ja näyttääpä Iiriksen kudinkin olevan hiukan vaarassa. Kapu katselee vieressä: “Vuh, milloin on minun vuoroni nukkua sohvalla.”

Olohuoneen sohva

Kapu on ostettu nukkekotikirppikseltä. Kiitos Jaana K.

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Huonekalut, Nukkekotikirppikseltä, Nukkekotikurssi | 3 Comments

Lattianteko jatkuu

Tässä on tekeillä yläkerran lattia; 5 kg Biltema-tikkuja riittää uskomattoman pitkään…

Kokemuksista viisastuneena (?) liimaan tikut kahdessa erässä. Kuvassa ne tulevat levyn etuosaan, joka odottaa tässä liiman levitystä.

Myös MDF-levyn alapuolella on tikut, sillä alakertaan haluttiin kaikkiin huoneisiin valkeaksi maalattu lautakatto. Yläkerran lattiaa ei alakerran tapaan petsata, vaan maalataan valkoiseksi.

Nyt päästiin jo ottamaan vähän “tatsia” myös sähköhommiin: levyn yläpintaan tehtiin urat, joihin upotettiin sähköjohdot alakerran kattovaloille. Kuvassa urat näkyvät maalarinteipillä peitettyinä.

Levyn takareunaan, yläkerran lattialaudoituksen ja alakerran kattolaudoituksen väliin, jää kouru, jossa johdot on tarkoitus kuljettaa talon vasempaan päätyyn ja sitä kautta vintille (Sarin innovaatio), jonne tulee “sähköpääkeskus”. Tällä kertaa kokeillaan valaistuksessa ledejä! Voi kyllä kestää vielä tovin, ennen kuin sähkörasiaa päästään kasaamaan ja vastuksia kolvaamaan… Siitä siis tuonnempana!

Johdot tuli onneksi myös koestettua jo tässä vaiheessa...

Posted in Askartelu, Rakentaminen | Leave a comment

Mylläkkä lelukaupassa

Huovutin keltaisen kisulin Hillan päivänä ja kissa sai nimen Hilla.

Huovutettu kisuli

 

Iiris päätti ottaa kissan lemmikiksi. Iiris ja Anton ovat ottaneet myös kultaisen noutajan pennun Kapun. Kun Iiris eräänä aamuna meni kauppaansa, oli häntä vastassa aikamoinen mylläkkä. Hilla-kisu makoili myyntitiskillä viattoman näköisenä: “Miau, minä en tiedä tästä mitään – se oli varmaan se koira.”

Miau, eeeen se minä ollut.

Koko päivä siinä meni, että Iiris sai kauppansa taas järjestykseen.

Posted in Faabeli, Huovutus | Leave a comment

Klasimestarin vierailu

Torstai oli jo pitkällä yli puolen päivän, kun viikonlopun viettoon matkalla ollut klasimestari Karlsson kurvaili pyörällään Iiriksen ja Antonin talon rakennustyömaalle. Krääpiäkin tuli, mutta lopulta oli kaikissa pokissa ehjä ja jokseenkin sopiva lasiruutu…

Jostain sekin idea tuli, että tähän nukketaloon ei laiteta ikkunoita piirtoheitinkalvosta tai muusta vastaavasta materiaalista, vaan oikeasta lasista. Onneksi tutun kehystäjän poistolaatikosta saimme ottaa sopivan kokoisia paloja 2 mm:n lasia.

Tovin verran aikaa oli kulunut siitä, kun olin lasia leikannut viimeksi, mutta työ tekijäänsä neuvoo :-) Nämä pokat vaativat valitettavasti aika tarkasti leikatut lasit, koska lasin reuna jää vain n. 1 mm:n verran piiloon. Mutta lopputulos oli kohtuullinen, näillä mennään! Kaikki lasi tuli käytetyksi, mutta onneksi ei tarvitse mennä ruinaamaan kehystäjältä lisää…

Karlsson sai lopulta ruudut leikatuksi

Posted in Askartelu | 2 Comments

No tuli lattia, ehkä

Biltema-tikkujen liimaus MDF-levyyn onnistui kohtuullisesti, kaikesta häslingistä huolimatta. Ainakin siinä mielessä, että tuntuvat pysyvän kiinni, eikä ihan hirveitä rakojakaan näy. Kaikkea ei kuitenkaan tule (tietenkään) ajatelleeksi: lattia olisi kivamman näköinen, jos “laudat” olisi limitetty vaihtelevammin. Yhtenäisenä levynä lattia on aika ok:n näköinen, mutta kun väliseinät tulevat paikoilleen, lankkujen päätysaumat näyttävät osuvan tylsän näköisiin jonoihin.

Pinta oli jo valmiiksi aika hyvä, mutta parani vielä sileydeltään ja sävyltään, kun sitä hiukan hurautti tasohiomakoneella. Ja hyvä, että lähtivät siinä samalla myös mahdolliset pienet liimatahratkin, niihin kun ei petsi kuulemma  oikein tartu.

Ehkä tämä onkin lattia versio 1.0a, katsotaan! Levyä saa kaupasta ja tikkuja Biltemasta.

Kuvan limoncello-lasillinen liittyy tapaukseen vain välillisesti

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi | Leave a comment

Porrasprojekti, osa 89/314

Kaiteiden tolpat on maalattu kertaalleen, ja petsiäkin tuli kokeilluksi kaiteisiin. Tolpat olivat sorvauksen jäljiltä riittävän sileitä maalattaviksi, mutta kaide kaipasi hiomista sekä ennen että jälkeen petsauksen. Saattaa olla ihan hyvä yhdistelmä, valkoiset tolpat ja tammenvärinen kaide. Toinen maalikerros vielä tolppiin, sitten petsaamaan astinlautoja, jotka on jo katkaistu sopivan mittaisiksi. Portaiden kokoaminen alkaa häämöttää… ehkä jo tänä vuonna! :-)

Tolpat ja kaiteet kuivumassa

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi | Leave a comment

Ehtaa tammea, totta kai…

Tästä se alkaa, petsin valmistus.
Miksi käyttää petsilakkaa, kun homman voi hoitaa paljon vaikeamminkin, eli valmistaa petsi jauheesta ja lakata pinta erikseen? :-)

Pussillinen jauhetta kuumaan veteen, annetaan jäähtyä. Sitten vain petsaamaan? Jos pussin kyljessä olevaa ohjetta haluaa noudattaa, prosessi on kohtuullisen mutkikas. Mutta onpahan tehty ns. Viimeisen Päälle!

Tällä litkulla pitäisi viimeistellä alakerran lattia sekä portaikon astinlaudat ja kaiteet. Varovainen saa olla, ettei tuhri paikkoja: petsi ei lähde aivan helposti.

Tästä pitäisi tulla 4 dl valmista petsiä...

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi | 2 Comments

Verhoja, verhoja, verhoja

Turun seudun nukkekotikerhossa on tänä syksynä tehty verhoja. Tänään tein olohuoneeseen kolme verhoa. Näiden poimutuksessa käytin Nasun verhonpoimutuslautaa. Kylläpäs se olikin kätevä. Verhojen mallinkin kävin kurkkimassa Nasun blogista. Valkoisen pitsin olen saanut Irmeliltä. Se oli ihan täydellistä näihin ja riittikin juuri sopivasti – pitsiä jäi jäljelle kolmen sentin pätkä :) Punainen silkki ja picot-nauha ovat Punainen Kivi -kaupasta.

Olohuoneen verhot

Edellisellä kerhokerralla tein makuuhuoneen, työhuoneen ja keittiön verhot. Niiden poimut on tehty styrox-levyn päällä nuppineulojen avulla. Poimutuksen jälkeen verhot on käsitelty hiuslakalla. Työhuoneen verhot (nuo sinikukkaiset) ovat vielä kesken ja yläkappaa täytynee vähän madaltaa.

Keittiön ja makuuhuoneen verhot

Työhuoneen verhot, keskeneräiset

Verhojen poimutusta

Verhojen poimutusta, osa 2

Posted in Askartelu, Turun seudun nukkekotikerho, Verhot | Leave a comment

Porrasprojekti, osa 5/314

Portaat tulivat rakennussarjana Minimaailmasta. Päädyimme malliin, jossa on kaksi porrasjaksoa ja niiden välillä tasanne; se vaikutti helpoimmalta sovittaa talon tulevaan eteiseen.

Porrasjaksot liimattiin epoksiliimalla välitasanteeseen kahdesta suunnasta, portaiden sivut tulivat siis 90 asteen kulmaan toisiinsa nähden. Kummastakin jaksosta napsaistiin yksi askelma pois, jolloin kokonaiskorkeus osui riittävän lähelle suunniteltua alakerran korkeutta.

Päätimme maalata portaat valkoisiksi ja petsata (erilliset) astinlaudat ja kaide tammenvärisellä petsillä, siis samalla kuin lattia on tarkoitus käsitellä. Yksi vastaan tullut yllätys oli Helmi-huonekalumaalin heikohko peittävyys. Portaat ovat nyt saaneet kolme maalikerrosta; ennen 3:tta ne hiottiin kevyesti 240-paperilla. (Astinlautojen liimauskohdat jätettiin maalitta.)

Traput on maalattu - taas kerran

Kaide on petsattava ja tolpat maalattava ennen lopullista kokoamista. Yhtä ja toista pientä mietittävää on tullut vastaan ja tulee varmasti vieläkin – osaset eivät aivan sovi yhteen kuin Lego-palikat…

Tolpat yhtä paksuja? Ei nyt sentään...

Tolppien yläpäiden pitäisi upota kaiteessa olevaan uraan, mitä ne eivät tokikaan kaikki tee. Pientä vuolemista tiedossa.

Puuvalmis ei ole sama kuin maalausvalmis...

Yksi niistä monista asioista, joita aloittelija on tässä saanut oppia, on se, että jos haluaa tietää, onko puun pinta todella tasainen, se kannattaa maalata :-) Pieni hionta kannattaa aina.

Kaksi maalikerrosta saa riittää näille tolpille

Posted in Askartelu, Dollhouse class, Nukkekotikurssi | 2 Comments